Rohkeuden Tammikuu

Rohkeuden tammikuu
Mitä jos se juttu mikä sua eniten pelottaa, veisi sua kohti sun unelmaa ja sun näköistä elämää?

Olen osa Dreamtalk Sisäpiirin #rohkeudentammikuu haastetta.

Table of Contents

1. Tein päätöksen lähteä mukaan haasteeseen
2. Kohtaan joka päivä jonkin mua jännittävä/pelottava asia.
3. Jaan sen ja rohkaisen muita Sisäpiiri-ryhmässä.

Seuraavaksi kerron mitä olen tehnyt ensimmäiset neljää päivää.

Mistä kaikki alkoi?

Kuukausi sitten kuulin ensimmäisen kerran naisesta nimeltä Michelle Poler. Tämä nuori nainen päätti kohdata sadan päivän ajan sata erilaista omaa pelkoansa.

Katsoin nämä 100 Youtube videoo muutamassa päivässä ja myöhemmin olen kahlannut läpi hänen koko Youtube kanavan ja Instagramin. Todella inspiroiva nainen.

Seikkailu alkakoon

Joulukuussa jo kirjasin ylös asioita mitkä jännittää (mutta haluan kokeilla) ja pelottaa. Listalle tuli niin isoja kuin pieniäkin juttuja. Osaa en ole kokeillut koskaan ja toisia taas olen kokeillut lapsena (kun mikään ei vielä pelottanut).

1.1.2021
Aloita englannin kielinen Youtube kanava ja dokumentoi tämä #rohkeudentammikuu englanniksi.

Kuinka monta tavaraa omistan

Kuulin minimalismista ensimmäisen kerran 5-vuotta sitten. Lähdin kokeilemaan erilaisia haasteita. Karsin paljon tavaraa pois ja yksinkertaistin elämääni. Katsoin paljon Youtube videoita, dokumentteja ja luin paljon aiheesta. Silloin kuulin, että minimalismi on musta-valkoista ja steriiliä. Väsyin ja annoin olla. Jatkoin elämääni.

Sitten tuli tämä haaste ja uusi Minimalismi dokumentti Netflixiin.

2.1.2021 Halusin haastaa itseni laskemaan omat henkilökohtaiset tavarani. Ja sen jälkeen miettimään tarvitsenko niitä oikeasti. Tajusin samalla, että voin olla minimalistinen äiti ilman steriiliä ja musta-valkoista kotia.

Askel kohti yhtä suurta unelmaa

Mielestäni lapsille kirjoitettua kirjallisuutta erityislapsista ei ole riittävästi. Tämän huomasin ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, kun tyttäreni kysyi ensimmäisen kerran veljen erilaisuudesta. Yritin puhua aiheesta mutta pian huomasin että kuvitettu kirja olisi ollut tosi hyvä tähän kysely-tilanteeseen. Löysin muutaman kirjan mutta silti jäi tyhjä aukko mieleeni.

3.1.2021 Siispä otin esiin Nepsy-kirjallisuutta, tietokoneen ja vain aloitin. En vielä tässä vaiheessa kohtaa pelkoani mutta otin ensiaskeleet unelmaani kohti ROHKEASTI!

Kaiken ei tarvitse pelottaa

Usein uuden kokeileminen on jännittävää. Ei siis tarvitse pelottaa mutta sellainen nipistely vatsanpohjassa kertoo, että se just on se mitä sun pitää tehdä. Se on merkki!

Kasvisruoka ei mua pelota (mutta muuta perhettä ehkä vähän).

4.1.2021 Eniten pelotti perheen reaktio maanantantain kasvispäivälliseen. 

Tästä on hyvä jatkaa tammikuun haastetta. Unohdin varmaan myös mainita että listalla on yli 30 pelottavaa/jännittävää juttuua joten tammikuu yksinään ei riitä tähän. Seuraa siis Warrior Mum kanavaa ja Instagramia.

Psst...💗

Haluaisitko mukaan DreamTALK sisäpiiriin? Tule mukaan nyt, niin ehdit vielä mukaan Tammikuun haasteeseen!

Fb ryhmässä ympärillä on positiivinen ja kannustava yhteisö. Ryhmä täynnä upeita unelmien toteuttajia!

SISÄPIIRIIN? TODELLAKIN!

 💜 Krista Lomas

Lisää iloa, inspiraatiota, vinkkejä ja käytännön neuvoja löydät somesta.

Instagram | Facebook ja YouTube | Podcast | Pinterest ja Twitter

Vastaa